sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hurjan iso tauko takana

Heissan! Tulikin pitkä tauko tähän blogin kirjoittamiseen, koska netti yhteys vaan ruuhkautui Bulgariassa niin paljon etten saanut yhtään postausta tulemaan läpi. Selittelyt sikseen ja asiaan!
Palasin takaisin Suomeen muutama päivä sitten, viettämään "lomaa". Eli meneillään on pieni tauko kesä- ja talvikauden välillä. Kesä mennä humahti nopeasti, ja kovaa vauhtia onkin talvi tulossa. Mä lennän Teneriffalle syyskuun lopulla ja sitten onkin edessä pitkä sesonki, 7 kuukautta.
Ennen Teneriffaa kuitenkin päivitän blogin ajan tasalle Bulgarian seikkailuista ja kerron vähä lisää millaista työtä teen. Yritän myös alkaa kiinnittämään enemmän huomiota oikein kirjoitukseen ja sellaiseen, se kun on aina ollut mun heikko alue.
Huomiseen ja tervehdys Lollolta ja Bernieltä! :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Suomi kutsuu

Loma lähenee kovaa vauhtia, mut kyl sitä onkin odotettu. Vaikka kausi täällä Bulgariassa on tosi lyhyt, niin se on myös tosi kiireinen. On kiva päästä kotiin vähä lataa akkuja ja tapaamaan perhettä. Oon tehnyt jo suunnitelman mitä kaikkii haluun syödä kun tulen Suomeen ja mitä kaikkee sit roudaan takas tänne loman jälkeen. En oo mikää puuron suurkuluttaja, mut täällä sitä on alkanut kaipaamaan tosi paljon.
Kasasin myös äsken kamoja kasaan mitä aijon jättää Suomeen. Tuli pakattua paljon turhia vaatteita, joten on hyvä tuoda ne nyt pois ettei tartte sitten kauden loputtua tuskailla miten saan kaiken tuotua kotiin.
Sitten aiheesta kukkaruukkuun. Oon aina ollut tosi huono puhumaan ruotsia ja koulussa läpäisin kurssit nipin napin. Täällä kuitenkin on patistettu puhumaan ruotsia ja haluan nyt iloisena ja ylpeänä kertoa että oon parantanut kielitaitoa huimasti. Pidän nykyään yksin aktiviteetteja skandi lapsille, kun ennen en osannut muuta kun kysellä kuulumisia. Tässä siis taas yksi plussa puoli tästä työstä :)
Heippa taas ensi kertaan!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pohdintaa talven varalle

Aika on taas humahtanut niin nopeasti. Monta kertaa oon miettiny et pitäis päivittää blogia mutta jotenkin olen aina onnistunut siirtämään sitä seuraavaan päivään.
Elo täällä Bulgariassa on tosi tasaista. Aamulla herätys 07.55. Hotellille aamupalalle. Töihin. Lounaalle. Takaisin töihin ja illalla vihdoin kotiin. Vapaa päivinä mennään altaalle tai rannalle, muutaman kerran ollaan ajettu Varnaan ostoksille. Juhlimassa en oo käynyt melkee yhtään. Ei vaa koskaa jaksa töiden jälkee matkustaa 14km päässä sijaitseviin baareihin.
Mutta pari päivää sitten tapahtui jotain jännää, nimittäin talven kohdelista saapui sähköpostiin. Nyt kaikki kuumeisesti pohtii minne haluaisi hakea talveksi töihin. Mulla ei oo paljoa valinnan varaa, koska haluan työskennellä vain family gardeneissa Lollon ja Bernien kanssa. Joten mun haku suuntautuu teneriffalle. Ensin aattelin et olisi hienoa päästä töihin thaimaahan, mut sit pitäisi luopua tutuista rutiineista. Aikaa on kuitenkin koko tämä kuukausia miettiä mikä maa olisi paras. Talvella töitä on vähemmän kuin kesällä, joten toivon vaan että saisin edes jotakin, Suomen talvi kun ei juurikaan houkuta.
Mutta Suomi näin kesällä kyl houkuttaa, niinpä olen tulossa Suomeen lomalle reilun 2 viikon päästä vähä vajaaks viikoks. Loma on suunniteltu jo toimintaa täyteen. Olen myös tehnyt listaa mitä suomi ruokia haluan syödä kun vihdoin on mahdollisuus. Listalta löytyy esim. ruisleipää, puuro, bataattia ja joulupullaa.
Loppuun viel random läjäys kuvia kun vihdoin tajusin miten niitä voi lisää :)

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kuukausi takana

Huomenna tulee kuukausi täyteen siitä kun muutin tänne Bulgariaan. Aika on kulunut kuin siivillä ja hauskaa on ollut. Blogin päivittäminen on ollut edelleen haasteellista koska mulla ei oo koneella nettiä ja kännykän netti toimii millon sitä huvittaa.
Vaikka suurin osa ajasta täällä kuluu töissä niin ollaan me vapaistakin nautittu ja päästy myös tutustumaan meidän retkiin. Käytiin esim off road jeep safarilla, vesipuistossa ja merirosvoristeilyllä.
Sää täällä on yllättävän mielyttävä esim verrattuna Turkkiin. Päivällä on lämmin mutta illaksi viilenee. Oon keränny jo ihan kivan rusketuksen, mut en kovinkaan tasasen sillä työpaidan rajat on ihan super selvät.
Vaikka kuukasi ollaan jo täällä oltu niin eilen vasta päästiin muuttamaan meidän viralliseen kotiin. Asuttiin aijemmin yhdessä meidän firman hotellissa, sitten 2 yötä meidän hotellissa jossa ollaan myös töissä (huoneet oli ihan sika makeet) ja nyt sitten vihdoin muutettiin. Tosin hotellissa nytkin asutaan, mut saipahan vihdoin purkaat kamat ja laitettuu laukut syrjään.
Nyt täytyykin alkaa jo nukkua, huomenna on taas uusi päivä edessä ja pitää olla pirteenä!
Lupaan nyt perehtyy tähän kännykäl päivittämiseen paremmin ja postaa sit useammin :)

lauantai 30. toukokuuta 2015

Tilanne päivitys

Moro!
Ei oo tullut päivitettyy blogia pitkään aikaan ja syy siihen on niinkin yksinkertainen kuin netin puute. Mulla on kännykässä netti, mutta sillä on vaivanloisempaa kirjoittaa pidempiä tekstejä, kuten esim tätä blogia. Nyt sain onneksi lainattua netin koneeseen, niin pääsen kertomaan edes jotain.

Aika tarkalleen 2 viikko on kulunut siitä kun muutin Suomesta tänne Bulgariaan, tarkemmin vielä Albenaan. Aika on mennyt nopeasti ja töitä on riittänyt. Ensimmäinen viikko oli enimmäkseen tanssien opettelua ja treenaamista esityksiä varten. Viikko sitten tuli ensimmäiset suomalaiset vieraat, ja tänään he lensivät takaisin kotiin. Mukavasti lähti kausi käyntiin leikkiessä ja tanssiessa.

Asutaan nyt väliaikaisesti hotellissa. Meidän piti muuttaa 1.6 meidän hotelliin, mutta se hotelli missä tultaisiin loppu kausi asumaan, ei avaakkaan oviaan vielä. joten nyhjätään tääl viel 2 viikkoa lisää. Hotelli on kyl ihan mukava, meil on omat huoneet ja siivooja käy joka päivä, mut on melko ärsyttävää asua matkalaukussa.

Tänään meillä oli vapaa päivä, aamu kului altaalla ja päivällä ajettiin Varnaan shoppailemaan, ei yhtään huono vapaa päivä :) Meillä on vapaata 2 päivää viikossa, mulla ne on maanantai ja lauantai. Ens viikolla on myös poikkeus viikko kun käymme tutustumassa muutamaan retkeen. Perjantaina mennään jeeppisafarille ja lauantaina käydään katsomassa delfiini esitys ja tutustumaan uuteen vesipuistoon joka avattiin täällä Albenassa. Tälläsii työpäivii vois olla useamminkin :)

Postaan nyt tämän koska netti on katkennut tätä kirjottessa jo 4 kertaa. Varmaan alan postaamaan myöhemmin kännykällä :)

STAY FABULOUS!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Heippa Suomi!

14 tunnin päästä on lähtö lentokentälle. Pitäis nukkua, mut ei nukuta. Jännittää. Mut silleen hyvällä tavalla. Ainakin luulisin. Oon pakannut huolellisesti ja varmistanut muutenkin että kaikki asiat on hoidettu kuntoon ennen lähtöä. Mut siltikin tuntuu että olisin unohtanut jotakin. Inhoan sitä fiilistä.
Mut tosiaan, huomenna lähtee lento puol seitsämältä illalla kohti Bulgariaa. Lento Helsingistä Burgasiin kestää 3 tuntia. Kentältä jatkan vielä 2 tuntia Albenaan. On varmasti pitkälle yö, kun pääsemme perille. Matka kentältä hotellille taittuu mun uusien kolleegoiden kanssa, kiva päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Voi huoh tätä tekstii. Mun ajatukset ei pysy nyt yhtään kasassa, seuraava päivitys tulee toivottavasti olemaan fiksumpi. Mut varmaan suakin nyt jännittäis mun kengissä?
Tässä vähän kuitenkin kuvia tältä päivältä. Tilli tykkäsi nukkua mun laukussa vaateiden päälle. Jouduin kuitenkin suojaamaan laukut pyyhkeillä, ettei olisi kaikki vaatteet karvassa. Tätä pörröä tulee ikävä<3 
 Pidin myös pienet "läksiäiset" suvun kesken. Siskoni leipoi suosikki kakkuani, jonka koristeli näyttämään vaaleanpunaiselta matkalaukulta. Sitten oli myös hiekkaranta kuppikakkuja. Ite tekaisin kinkkupiirakan, mut siitä en saanut otettua kuvaa. Oli kiva nähdä viel kaikkii ennen kuin seikkailu taas avartaa.
 Kävin vielä illalla kävelyllä, selvittämässä ajatuksia ja funtsimassa että kaikki on pakattu ja muutenkin kunnossa. Vähän kyllä harmittaa että suomen suvi menee multa taas ohi, mutta tuleehan niitä kesiä vielä monen monta.

Seuraavan postauksen teenkin sitten Bulgariasta. En tiedä vielä tuleeko meidän kotona olemaan nettiä, vai kuinka asian hoidan, mutta jotenkin postaan kuitenkin. Nyt on varmasti paras mennä nukkumaan, huomenna on pitkä päivä edessä.

BYE BYE FINLAND, HELLO BULGARIA!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pakkailua ja valmistautumista lähtöön

Haluaisin sanoa, että olen ollut kiireinen tällä viikolla, mutta jos niin sanoisin, niin se luultavasti olisi valhe. Musta tuntuu kokoajan että on kova kiire, vaikka aika rennosti mun päivät onkin mennyt. Laukun pakkaamisen olen aloittanut ja ostellut mukaan lähteviä kamoja. Otin tos pakkaamisen ohella muutaman kuvan, joten sain tekosyyn pitää tauon.
Toiseen maahan muuttaminen jännittää, mut luulen että jännitän eniten sitä, että muistan ottaa kaikki tarvittavat tavarat mukaan. Myös muutama asia pitää hoitaa ennen lähtöä:
- Varmistaa että passi on voimassa. (Ja että se on myös tarvittavan ajan matkan jälkeenkin voimassa.)
- Soittaa verotoimistoon. (Oppaat ei maksa veroa, ja jos jossain firmassa maksavat, niin ei ainakaan Suomeen.)
- Hoitaa rokotukset kuntoon. (Hepatiiti- ja jäykkäkouristusrokotus vähintään)
- Käydä hammaslääkärissä. (Ulkomailla hammaslääkärissä asiointi voi olla haastavampaa)
- Perua kaikki mahdolliset tilaukset, esim. lehtitilaukset.
- Sopia vaikka äidin kanssa että hän hoitaa postisi. Itse en ota pankkitunnuksia mukaan, joten äitini maksaa laskuni kotona.
- Ostaa tarvittavat lääkkeet. (Apteekkeja on ulkomaillakin, mutta itse otan mieluummin tutut lääkkeet mukaan jo kotoa)
 Siinä oli varmaan ne tärkeimmät.
 Toki on aina hyvä ottaa selvää maasta, johon on menossa, mutta ei pakollista. Kävin hakee kirjastosta Bulgarian matkaoppaan ja oon nyt lueskellut sitä. En voisi lähteä maahan, jos en tietäisi siitä yhtään mitään. Onneksi ensimmäisellä työviikolla opetellaan ihan kaikki mitä pitää tietää.
Olen myös kirjoittanut pakkauslistan. Teen listan aina, vaikka olisin lähdössä vain lyhyelle lomalle. Merkkaan siihen mitä pitää pakkaa, ja sitten merkki perään kun se on mennyt laukkuun.
 Kuvaan pääsi myös mun uusin Victoria's secret ostos, toilettilaukku. Se on tosi kätevä, kun sen voi avata ja ripustaa koukusta vaikka kaapin oveen. Sen sisään pakkasin aurinkorasvat, laastarit, deodorantin, hammasharjan, siteitä, tamponeita, meikinpoistoainetta yms.
Uudet työkengät. Edelliset lenkkarit kului viime kesänä melkein puhki. Nää uudet on ostattu Stadiumista, ei ole merkkikengät, kun en halua laittaa yli sataa euroa kenkiin, jotka on muutaman kuukauden kuluttua roskis kamaa. Näillä lenkkareilla kun saattaa tulla tönäistyksi altaaseen, juostua mereen, maalattua, tanssittua ja vaikka mitä.
Korkkarit on Vagabondin perus mustat, melko matala korkoiset korkkarit. Ostin niihin geelityynyt päkiän alle ja kantapäähän tuollaiset laput. Oon tosi huono kävelee korkkareilla, joten olen yrittänyt treenaa sitä tällä viikolla. Tuntuu vaan että ne putoaa jalasta, koska ite käytän vain remmikorkokenkiä. Jos on jotain hyviä vinkkejä, niin ne ovat enemmän kuin tervetulleita.

Sitten loppuun vielä muutama kuva pihalta. Kesä on tulossa kovaa vauhtia, vähän harmittaa kun en taaskaan nää Suomen kesää. Suomen kesästä mulle tulee aina mieleen mansikan ja raikkaan ilman tuoksu. Ulkomailla se ilma on aina lämmön ja kosteuden takia tosi raskasta.
 
Nyt täytyy palata takaisin pakkaamaan. En ole vielä yhtäkään vaatetta saanut pakattua, se onkin aina vaikeinta..
 
STAY FABULOUS!
 

Millaista on työskennellä aktiviteettioppaana

Halusin vähän kertoa nyt että millaista on työskentely aktiviteettioppaana, jos vaikka joku lukijoista olisi kiinnostunut myös tästä työstä, tai haluaisi tietää ihan muuten vaan.
Tuleva kesä on mulle 3. aktiviteettioppaana. Olen työskennellyt kahdessa eri firmassa ja kyllä niitä eroja firmojen välillä löytyy aika paljonkin, mut perus idea on tietenkin sama. Aktiviteettioppaalla on myös muitakin nimityksiä, kuten animaattori ja entartaiment eli viihdyttäjä. Molemmat työt on sijoittuneet mun kohdalla Turkkiin, joten Bulgaria on mulle kivaa vaihtelua.
Aktiviteettiopas ei koskaan työskentele yksin. Tiimejä on erikokoisia, mutta joka tiimistä pitäisi löytyä yksi jokaista maata kohden, esim Tjäreborgilla meitä oli Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta. Nazarilla oli vielä lisäksi Islantilainen. Yleensä aktiviteetti hoidetaan kahdestaan, mutta koska skandit pystyvät puhumaan melko helposti ristiin kaikkien kanssa, on suomalaisella kova työ olla aina joka paikassa missä häntä tarvitaan.
Rakastan tätä työtä, koska se ei juurikaan tunnu työltä. En koskaan aamulla ajattele kun ponnistan sängystä että olisin menossa töihin, tuntuu kun olisin vain menossa leikkimään ja nauttimaan auringosta.
Normaali päivä Tjäreborgilla alkoi aamupalalla hotellilla. Sitten haettiin maskotit Lollo ja Bernie aamupala kävelylle moikkaamaan lapsia. Pian sen jälkeen olikin aika avata lastenkerho. Aamupäivällä kerho oli auki 10-12 eli vain 2 tuntia. Silloin kaikki sai tulla sisään ja puuhata mitä halusi, piirtää, katsoa elokuvaa tai touhuta jotain meidän kanssa.
Keskipäivällä oli jo niin kuuma että oli aika pulahtaa altaaseen. Osa leikki pienten lasten kanssa matalassa altaassa, kun toiset leikki +8 vuotiaiden kanssa isossa altaassa vähän villimpiä leikkejä.
Uinnin jälkeen olikin sopivasti lounastauko, jolloin menimme hotellin ravintolaan syömään. Tässä välissä oli 2 tunnin tauko, jolloin sai mennä kotiin nukkumaan tai katsoa piirrettyjä lastenkerholla eli siis nukkua lastenkerhon lattialla.
Kerho avattiin taas 15.00
 
 
 
 
Iltapäivä ohjelma oli mun suosikki! Silloin oli aarrejahtia, syntymäpäiviä ja MiniStaria! Aarrejahti oli kuitenkin mun selkee suosikki, koska silloin pääsi maalaamaan naaman hassuksi ja keksimään kivan tarinan. Ylhäällä onkin muutama kuvan meidän aarrejahdeista. Eka oikealla on mummo, Hannu ja Kerttu aarrejahdista. Sitten on Glitter Super girl, superhero jahdista. Hiiret, Kissa ja hiiri jahdista ja vikana noita. Näitä kuvia kun kattelee, voi varmasti arvata miksi tämä työ ei tuntunut työltä ollenkaan.
MiniStar oli lasten oma tähtihetki, jolloin he ovat opetelleet meidän kanssa tanssin ja esittävät sen illalla isolla näyttämöllä yleisön edessä. Oon aina tällöin kovin ylpeä heistä, koska tiedän etten olisi lapsena ikinä uskaltanut tanssia yleisön edessä.
Synttäreillä taas juhlitaan Lollon tai Bernien syntymäpäivää asiankuuluvasti kakun ja korttien merkeissä. Toisinaan meno yltyy kakkusotaan, mut mitä nyt ei lastenkerhossa voisi tapahtua.
Illalla on Lollo ja Bernie show. Heillä on uusi show joka illalla. Tässä mä oon heidän apulaisenaan, ampiaisena. Shown jälkeen alkaa heti minidisco! Jolloin lapset tulee meidän kanssa tanssimaan hittien tahdissa. Kun on tanssittu tarpeeksi, On mahdollisuus halata ja ottaa kuva Lollon ja Bernien kanssa.
Sitten onkin työpäivä ohi ja lähdetään kotia kohti. Päivä tuntuu pitkältä, mutta siinä on useiden tuntien taukoja välissä. Keskimäärin hotelilla ollaan kuinkin 12 tuntia päivässä.
Viikossa on 1 tai 2 vapaapäivä, firmasta riippuen ja sesongin aikana on 2 viikon loma, jolloin saa käydä Suomessa tai lomailla missä maassa vaan.
 
Saa kysyy jos mieleen on tullut jotain. Osaan myös vastaa aika paljon matkaoppaisiin liittyviin kysymyksiin. Sekä Päivölän opaskoulusta voi myös kysellä.
 
STAY FABULOUS!


maanantai 4. toukokuuta 2015

Nokka kohti Bulgaariaa!

Oon niin täpinöissäni etten saa yhtään mitään aikaiseksi, vaikka juurikin nyt pitäisi saada asioita hoidettua. Pyörin vaa kotona kun hikinen herne kännykkä kädessäni, kun on pitänyt kaikkia kavereita infota tästä hienosta uutisesta; Eli oon muuttamassa 10 päivän päästä Bulgaariaan puoleksi vuodeksi!
 Lähden siis Bulgaariaan töihin, Tjäreborgille aktiviteettioppaaksi ja tältä mun tuleva koti tulee sitten näyttämään! Oon käynyt Bulgaariassa vaan kerran, ja siitäkin on aikaa 15 vuotta varmaan. Jännää lähtee vähä kattelee uusia paikkoja.
 Tässä viel kuvaa siitä hotellista jossa tulen työskentelemään. Aika päheen näköinen allas!
 Ja sitten vielä kuvaa Lollosta ja Berniestä, jotka tulee olemaan mun parhaita kavereita tulevana kesänä! Oon jo kaivannutkin näitä tovereita!
Olen siis aikasemminkin ollut töissä Tjäreborgilla, vuonna 2013. Tässä kuvaa mun silloisesta tiimistäni Alanyassa. Oli ihan huippua ja toivottavasti tulevasta kesästä tulee vieläkin parempi. Voisin vaik seuraavassa postauksessa kertoo vähä lisää tosta aktiviteettioppaan ammatista. Mulle tää tuleva kesä tulee olemaan kolmas, joten vois sanoo että jotain kokemusta on kertynyt.
 
STAY FABULOUS!

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Riika, toinen päivä

PÄIVÄ 2
Toinen päivä alkoi myös aikaisella heräämisellä hotellilla ja aamupalalle. Lähdimme ennen kymmentä kävelemään kohti KGB taloa. Matkalla vastaan tuli beer spa, eli olut kylpylä. Ei tullut käytyä, mutta oli pakko ottaa kuva.
Matka seurani. Sisko ja hänen miehensä. Tällä hetkellä kaipasin selfie tikkua kun totesin käteni olevan liian lyhyitä ottamaan kuvaa johonka kaikki mahduttaisiin.
 Tässä on KGB talo, joka on muutettu museoksi ihan pari vuotta sitten. En hirveästi tiedä näistä KGB asioista, mutta siskoni tiesi sitten sitäkin enemmän, he ovat vieraileet myös KGB tiloissa Virossa. Mutta hurjaahan oli se että tässä talossa on murhattu tuhansia viattomia ihmisiä, ja siihen aikaan kaikki tiesivät mitä siellä tapahtui. Emme päässeet opastetulle kierrokelle, mutta tutkimaan esittelyä. KGB:n lähdettyä talo oli poliisien toimistona jokusen vuoden ja vuonna 2007 muutettu museoksi. Vaikkemme päässeetkään selleihin tai "murha huoneeseen" siltikin pystyi aistimaan ahdistavan tunnelman talossa, jossa rankaistiin ihmisiä jotka rakastivat isänmaataan. Jos käytte Riikassa, vierailkaa täällä ja tukekaa heidän toimintaansa. Saattaa olla että museo joudutaan varojen puutteen takia sulkemaan ja tilalle tulisi hotelli.
 Museon jälkeen päätimme vielä suunnata vanhaan kaupunkiin ja pysähtyä terassille istumaan. Tuorepuristetut mehut on aina herkkua, joten tämä valinta ei petä koskaan. Terassi oli erään panimo ravintolan, joten ostimme mukaan litran pullon olutta isälle tuljaisiksi.
 Kävimme lounaalla Wok to walk ravintolassa, joka on siskoni ehdoton suosikki ravintola. Ideana oli että pystyi kokoamaan mieleisensä wok annoksen listalta. Ei ollut kovinkaan kallis ja ruoka valmistui muutamassa minuutissa silmien edessä. Alla olevassa kuvassa on nuudeleita, kanaa, ananasta ja teryaki kastiketta.
 Lounaan jälkeen otimmekin auton alle ja ajoimme Salaspilsin keskitysleireille, joka sijaitsi noin 20min ajomatkan päästä keskustasta. Hävettää myöntää, mutten edes tiennyt että natseilla oli keskitysleiri Latviassa. Salaspils ei ollut varsinaisesti "tuhoamisleiri" vaan lähinnä läpikulkupaikka jonka kautta lähtettiin vangit toisille leireille kuolemaan. Kivessä lukee teksti "tämän portin takana maa vaikeroi" Joka kertookin sitten jo aika paljon.
Tällä keskitys leirillä oli 12 000 vankia, joista 2000 - 3000 jäivät sille tielle. Iso osa uhreista oli myös lapsia, noin 5-9 vuotiaita. Tähän kiveen on vedetty viiva jokaista uhria kohden. Kentän toisella puolella oli muisto momumentti josta kuului sydämmen syke jo kauas. Se on muistomerkkinä niille kaikille joidenka sydän jäi sykkimään keskitysleirille.
 Paikalla ei ollut enään rakennuksia, vaan tilalle oli pystytetty jättimäisiä patsaita muistoksi kauheuksista mitä on siellä on tapahtunut, mutta myös muistoksi siitä että miten voimakkaita ihmiset siellä oli. Kuvan etuosassa olevan patsaan nimi on häväisty.
 Tämän patsaan nimi on Äiti joka suojelee lapsiaan. Niin moni juutalais lapsi vietiin perheestään ja tuotiin tälle leirille.
 Tämän patsas joukon nimi on Solidaarisuus. Jokaisella patsaalla taisi vielä olla oma nimensäkkin, mutta paikalla oli tosi huonosti tietoa saatavilla, ja se vähäinenkin tieto mitä löytyi, oli latviaksi.
Paikalla ei ollut kun vain kivijalat jäljellä paraakeista, ja tässä varmasti paikan surullisin osuus, lasten paraakki. Tänne on tuotu paljon leluja lapsille jotka menehtyivät leirillä. Osa kuoli tauteihin, mutta osa myös lääketieteellisiin kokeiluihin mitä heillä suoritettiin. Katsottiin esim. paljonko voidaan ottaa verta lapsesta ennen kuin he kuolevat.
 Keskitysleiriltä lähdimmekin ajelemaan kohti Tallinnaa, matka kesti jälleen sen 4 tuntia. Paljon oli rekkoja liikenteessä, joten paljon jänniä ohitus tilanteita oli. Tallinnaan saavuimme 20.30 ja laiva Helsinkiin lähti 22.30. Melkein myöhästyimme laivasta, mutta onneksi kaiken jännityksen jälkeen ehdimme vielä kyytiin. Kotona olin vähän ennen kahta yöllä. Oli pitkä päivä takana.
Matkustus on mun mielestä ainoa asia joka tekee ihmisen rikkaammaksi. En halua ajatellakkaan sellaista tilannetta etten pytyisi enään matkustamaan minnekkään.. Aika paljon tykkään reissata rantakohteisiin rentoutumaan, mutta kyllä täytyy alkaa käydä näissä kaupunkikohteissakin ja nähdä vähän historiallisia paikkoja. Vaikka keskitysleiri tuntuikin ahdistavalta paikalta, oli mahtavaa kuitenkin vierailla siellä.
 
STAY FABULOUS and keep traveling!

Riika, ensimmäinen päivä

PÄIVÄ 1
Lähdin Riikaan nopealle viikonloppu reissulle siskoni ja hänen miehensä kanssa lauantaina ja jo sunnuntai yöntä palasimme takaisin Helsinkiin. Lauantai alkoi aikaisella herätyksellä jo viideltä. Ajelimme sitten satamaan jossa piti olla jo 06.30 sillä laiva lähti 07.30 mutta autojen lastaaminen laivaan kestäisi hetken. Tallinkin laivalla seilattiin muutama tunti Tallinnaan. Ite en juurikaan tykkää mistään Tallinnan laivoista, vaikka kuinka olis kivasti sisustettu. Mulle ne on ainoastaan ylitys lauttoja. Laivalla kuitenkin syötiin siskon kanssa jääjugurtti puoliksi mustikoilla ja vaahtokarkeilla. NAM NAM

Tallinnasta ajoimme noin 2 tuntia Viron toisella puolella sijaitsevaan Pärnu kaupunkiin. Ollaan useasti käyty siellä kesällä lomailemassa, mutta nyt kaupunki oli melko hiljainen ja sääkin on kolea.
 Pärnussa oli myös tälläinen hauska pyörä jonka ympärille oli virkattu koristeet, sama jatkui takana olevassa tangossa. Ihan Super söpöö!
 Ylitettiin raja Latvian puolelle ja melko pian pysähdyimmekin ihailemaan luonnon pitkää hiekkarantaa. Hiekka oli tosi samettista ja ranta varmasti kilometrejä pitkä. Siellä ei ollut mitään palveluja, ei ainuttakaan kioskia tai edes pukukoppia. Jotenkin luulen että jos noin hieno hiekkaranta olis Suomessa, siitä olisi tullut jo toinen Yyteri. Mut hiekkaan oli pakko piirtää tietysti A <3 Y
 Tallinnasta Riikaan ajoi noin 4 tuntia. Perillä majotuimme Tallinkin hotelliin. Tässä kuvaa meidän huoneesta. Itse majoituin vuodesohvalle, mut yhden yön nukkuu vaikka missä.
 Lähdimme heti tutkimaan kaupunkia. Tässä kuvaa läheiseltä joelta. Siinä kuulemma seilasin välillä vene, jonka kyytiin pääsisi kuvassa olevalta laiturilta.
 Käveltiin vanhassa kaupungissa sokkeloisilla kaduilla ja katseltiin rakennuksia ja kirkkoja.
 Käytiin tällä terassilla, mutta vasta seuraavana päivänä. Noi liilat puut oli tosi nättejä kun niissä oli viel valotkin, tykkäsin heti terassin tunnelmasta ja tarjoilijatkin iloisesti meille vilkutteli.
 Pysähdyttiin kahteen kertaan ihmettelemään tätä katu taitelijaa joka maalasi hienoja kuvia vain spray maalilla. Valmis kuva maksoi 10 euroa. Pitkän pohdinnan jälkeen siskoni osti yhden kuvan, siinä oli hieno kuva jylhistä vuorista.
 Riikassa oli kevät jo todella pitkällä, muutekin ilma oli siel selkeästi lämpimämpää kun esim Suomessa tai edes Virossa. Oli mukavaa kävellä kadulla ohuessa kevät takissa eikä ollut yhtään kylmä.
 Riikan keskustassa on myös rakkaus silta jonne voi jättää lukon ja heittää avaimen sitten alla olevaan jokeen. Pohdin montako noista pareista on vielä yhdessä, ja jos eroavat niin tuleeko toinen pihtien kanssa nappasemaan lukon irti. Ehei, toivon että kaikki ovan yhdessä ja onnellisia. Olisi kiva itsekkin joskus oman rakkaan kanssa laittaa lukko tälläiseen siltaan.
 Kävimme illalla TGI.FRIDAY ravintolassa syömässä. Siskoni oli käynyt siellä edellisellä reissullaan ja suositteli paikkaa. Söin Jack Daniels pihvin. ja siis OMG oli hyvää!
 Tässä viel kuva mun juomasta jonka nimi taisi olla strawberry suprise. Ja tämäkin oli niin hyvää että vei kielen mennessään. Näyttää vähän margaritalta, mut tää juoma on alkoholiton, ei oo pitkään aikaan alkoholimaistunut, niin kiva että tälläsiä "lasten drinkkejä" on olemassa.
Päivä oli muuten erittäin onnistunut mutta ärsyynnyin hiemaan tarjoilijan toimintaan tuolla TRI.FRIDAYS ravintolassa. Kuulin jo aikasemmin kuinka meidän tarjoilija poika oli tehnyt virheen takanamme olevan pöydän laskussa, eikä meinannut suostua korjaamaan sitä. Päätin sillon että aijon tarkistaan meidän laskun kunnolla. Maksun aika kun tuli ja tutkin meidän laskuu, huomasin että tää tarjoilija on kans lyönyt liikaa meidän laskuumme. Päätimme antaa asian olla ja ottaa sen summan pois sit hänen tipistään. Kun tarjoilija oli tuomassa vaihtorahojamme (jotain 27e) takasin, hän kävelikin takasin kassalle ja rikkoi 20e setelin pienemmiksi. Ärsyttää tollanen toiminta. Tarjoilija jäi pienille tipeille kiitos oman temppuilunsa. Mua ei huijata! hahaa!
 
STAY FABULOUS!