Erilaisuus on rikkaus

"Niin erilaiset yhdessä ollaan
Mut mun elämässä riittää kun oot tässä
Katsoo kai toiset ristiin ja nollaan
Se ei haittaa yhtään, tuli sulattaa jään
Niin erilaiset yhdessä ollaan"

Tuli toi Robinin Erilaiset-biisi mieleen, kun aloin kirjoittaa tätä tekstiä. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo mun poikaystävästä ja millasta on elää kaukosuhteessa. Nyt sit haluaisin avaa mun ajatuksia siitä millaista on olla suhteessa toisen uskonnon edustajan kanssa.

 

Meidän suhteessa toi uskonto ei näy juuri ollenkaan, eikä hän ole uskovainen. Ainoa "isompi" juttu mitä arjessa näkyy on, ettei hän syö sianlihaa. Asia on mulle ihan ok, eikä mulla oo siihen mitään sanottavaa. Hän ei estä mua syömästä possua, jos haluan. Koraani kieltää muslimeilta alkoholin käytön, poikaystäväni ei juo, mutta se päätös ei liity mitenkään koraaniin.

 

Jotkut ihmiset luulee, että muslimit kontrolloi paljon tyttöystävänsä/vaimonsa tekemisiä. Varmasti sellaisia löytyy paljon, mutta ite ainakin olen iloinen siitä, että kukaan ei määräile mua, tai kerro mulle mitä saan pukea päälle. Tyyliini ei muutenkaan kuulu puoli alasti hilluminen, mut ei poikaystävälläni ole oikeutta määrätä mun vaatteita. Olemme tasa-arvoisia meidän suhteessa, meillä pätee samat säännöt, kun ihan suomalaisillakin pareilla. Saan tavata kavereitani, tehdä just niitä töitä, kun haluan ja matkustaa minne haluan. Enkä käänny muslimiksi ikinä, tai ala käyttämään huivia. Se on saletti!

 

Monet myös ihmettelee, miten pystyn luottamaan tähän mun turkkilaiseen poikaystävääni. Siihen voisi vain ihmetellä, että miksi en luottaisi? Eihän se kansallisuus merkitse mitään tässäkään tilanteessa. Yhtä hyvin voisin kysyä, miten voit luottaa suomalaiseen poikaystävääsi tai vaikka espanjalaiseen? Olen kyllä tietoinen niistä kaikista lomakohteiden pojista, jotka lirkuttelee tytöille lomaviikon ajan ja seuraavalla viikolla on jo uutta muijaa kierroksessa. Jos olisimme tavanneet lomaviikon aikana, en varmaan pystyisi luottamaan häneen 100%, mutta asuttuamme yhdessä kahtena kesänä, alkaa jo tuntee toisen niin hyvin, ettei epäilyksille ole enää aihetta.

 

On tosi ärsyttävää joutua aina ennakkoluulojen kohteeksi ja kuulla kysymyksiä, että onko poikaystäväni väkivaltainen tai kontrolloiva. Mun mielestä ihmisiä ei pitäisi leimata kansallisuuden tai taustojen perusteella. Ei missään maassa kaikki ihmiset ole samanlaisia. Joka maasta löytyy niitä ihania ihmisiä, niinkuin myös pahoja ihmisiä. Ei ole kivaa, kuinka hänet aina määritellään suoraan pahoihin ihmisiin jo ennen kuin edes on tavannut häntä.

 

Lähiaikoina on ollut paljon uutisissa ulkomaalaisten tekemät rikokset, murhat ja raiskaukset. En ala puolustelemaan noita tekijöitä millään tavalla, kaikki heistä on rangaistuksensa ansainnut ja ehkä joskus saadaan sellainen laki, jonka varjolla nämä rikoksen tekijät karkoitetaan maasta. Ei kuitenkaan edelleenkään pitäisi leimata kaikkia muslimeita murhaajiksi. Kyllähän niitä ihan tavallisia syntyperäisiä suomalaisiakin on ollut uutisissa viikoittain murhista ja vaikka mistä rötöksistä, mutta siltikään kaikkia suomalaisia miehiä ei leimata murhaajiksi.

 

Mielipiteitä on monia, ja tässä on minun mielipiteeni tästä aiheesta. En oleta, että ihmiset olisivat kanssani samaa mieltä. Toivon vain, että mielipidettäni kunnioitetaan, niinkuin minäkin kunnioitan heidän mielipiteitään :)

 

Loppuun vielä kisu kuva kevennykseksi :)

 

STAY FABULOUS!

Kun on tullut aika lähteä

Ja ihan alkuun; en ole siis itse lähdössä nyt minnekkään ( ainakaan vielä) mutta aihe tuli mieleeni kun kävin tänään sanomassa heipat yhdelle mun parhaalle kaverille, joka lentää ens yönä Turkin lämpöön yli puoleksi vuodeksi.

Hyvästien sanominen ei ole, eikä koskaan tule olemaan helppoa. Se on aivan kauhea tunne, vaikka tietää ettei ole lähdössä vuosiksi pois mutta pois kuitenkin. Muistan vielä hyvin elävästi kun 2 vuotta sitten jätin Suomen ensimmäistä kertaa lähteäkseni töihin. Takana oli uneton yö ja hikinen aamu. Mietiskelin että olisi ollut kiva vain lähteä kaikessa hiljaisuudessa keskellä yötä ja aloittaa matka. Mutta toki perheeni halusi tulla saattamaan mua lentokentälle. Muistan niin hyvin kun automme ajoi lentokentälle, sydämmeni varmaan hakkasi tuhatta ja sataa. En tiedä kumpi tuntui pahemmalta, sanoa heippa vai lähteä kohti tuntematonta yksin. Tokan kerran kun lähdin, ajattelin että tällä kertaa se tulisi olemaan paljon helpompaa. Valehtelisin jos väittäisin että se joskus tulisi olemaan helppoa.

Sitten kun Suomi ja perhe jää taakse, tulee maahan joka tulee olemaan se uusi koti seuraavat kuukaudet ja tapaa ihmiset jotka tulee olemaan perhe pitkän aikaa. Se on perhe, jota ei itse pysty valitsemaan. Heitä tulee inhoamaan ja rakastamaan sen puolen vuoden aikana. Mutta aina lopulta tulee olemaan iloinen että he olivat osa elämää silloin. Ja kun kausi loppuu, tulee jälleen sama tilanne eteen, hyvästien aika.



 Vaikka kaikkia ihmisiä ei tulisi enään ikinä tavattua, jää hienot muistot ja kokemukset jäljelle. En vaihtais niitä ikinä mihinkään.

 Tai sitten saattaa löytää hyvänkin ystävän, jota jaksaa sitten odottaa vaikka sen puoli vuotta.

 

 No reason to stay is good reason to go

 

Ei sitä tiedä jos vaikka itsekkin lähtisin vielä takaisin opas hommiin, mut en kyl odota hyvästien sanomista, en niin yhtään. Nyt odotan vain innolla Suomen kesää :)

STAY FABULOUS!



Ensimmäinen kankea postaus

Olisi varmasti kohteliasta esittäytyä näin ekassa postauksessa. Mun nimi on Annina, olen 24 vuotta nuori (kieltäydyn vanhenemasta) ja asun Helsingissä. Mulla on ollut blogi aijemminkin, mutta ne aina vähän hiipui olemattomiin ja tuntui nyt tyhmältä elvyttää vanhaa blogia henkiin. Aattelin kirjoitella mun elämästä, haaveista ja ihan vaan mun ajatuksista maailmasssa tapahtuviin asioihin.

 

Tässä on lyhyesti lisää tietoa musta:

 

Ammatti: Olen valmistunut ulkomaan matkaoppaaksi, mutta lopetin juuri ne työt ja palasin suomeen

Koulutus: Kävin ammattikoulun catering-ala linjan. En oo päivääkää tehnyt näitä töitä, mut paljon hyviä muistoja jäi tosta koulusta. Lisäksi kävin Päivölän matkaopas koulun ja työllistyin sieltä Tjäreborgille ja myöhemmin vaihdoin yhdeksi kaudeksi Nazarille.

Luonne: Olen kuin vuoristorata, on ylä- ja alamäkeä. Toisinaan olen iloinen ja rempseä, sitten taas välillä hiljainen. Olen ujo kun tapaan uusia ihmisiä, mutta sitten kun se jää on murrettu, en lopeta puhumista ikinä.

Perhe: Äiti, isä ja isosisko.

Lemmikki: Omistan ihanan oranssin kissan, Tillin, joka on mun paras ystävä, vaikka onkin välillä raivostuttava. Lasken myös siskoni kissan tavallaan mun lemmikiksi. Sen nimi on Nennu ja sen turkki tuntuu ihan lampaan villalta.

Haaveeni: Hakeuduin matkaoppaaksi koska se oli haaveeni. Nyt se on toteutettu ja on aika tavoitella uusia unelmia. Haaveilen maailman ympäri matkustamisesta, tai edes vierailulla Hawajilla. Olen myös mietiskellyt oman kahvilan avaamista.

Tavoitteeni: Haluan sitten joskus perustaa perheen ja olla ammatissa jossa viihdyn. Toivon että voin matkustaa paljon ja nähdä uusia paikkoja.

Pelkoni: Pelkään pellejä. Pelkään myös että tyydyn elämässä liian vähään ja havahdun tähän kaikkeen vasta kun olen jo liian vanha tehdäkseni asioille mitään.

 

 

Tässä vielä kuva musta, niin tiedätte millainen mimmi tääl kirjoittelee.

 

Ei kai tässä enää muuta lisättävää. Hyvää kevään odotusta kaikille tuleville lukijoilleni.

STAY FABULOUS!