Pohdintaa talven varalle

Aika on taas humahtanut niin nopeasti. Monta kertaa oon miettiny et pitäis päivittää blogia mutta jotenkin olen aina onnistunut siirtämään sitä seuraavaan päivään.
Elo täällä Bulgariassa on tosi tasaista. Aamulla herätys 07.55. Hotellille aamupalalle. Töihin. Lounaalle. Takaisin töihin ja illalla vihdoin kotiin. Vapaa päivinä mennään altaalle tai rannalle, muutaman kerran ollaan ajettu Varnaan ostoksille. Juhlimassa en oo käynyt melkee yhtään. Ei vaa koskaa jaksa töiden jälkee matkustaa 14km päässä sijaitseviin baareihin.
Mutta pari päivää sitten tapahtui jotain jännää, nimittäin talven kohdelista saapui sähköpostiin. Nyt kaikki kuumeisesti pohtii minne haluaisi hakea talveksi töihin. Mulla ei oo paljoa valinnan varaa, koska haluan työskennellä vain family gardeneissa Lollon ja Bernien kanssa. Joten mun haku suuntautuu teneriffalle. Ensin aattelin et olisi hienoa päästä töihin thaimaahan, mut sit pitäisi luopua tutuista rutiineista. Aikaa on kuitenkin koko tämä kuukausia miettiä mikä maa olisi paras. Talvella töitä on vähemmän kuin kesällä, joten toivon vaan että saisin edes jotakin, Suomen talvi kun ei juurikaan houkuta.
Mutta Suomi näin kesällä kyl houkuttaa, niinpä olen tulossa Suomeen lomalle reilun 2 viikon päästä vähä vajaaks viikoks. Loma on suunniteltu jo toimintaa täyteen. Olen myös tehnyt listaa mitä suomi ruokia haluan syödä kun vihdoin on mahdollisuus. Listalta löytyy esim. ruisleipää, puuro, bataattia ja joulupullaa.
Loppuun viel random läjäys kuvia kun vihdoin tajusin miten niitä voi lisää :)

Heippa Suomi!

14 tunnin päästä on lähtö lentokentälle. Pitäis nukkua, mut ei nukuta. Jännittää. Mut silleen hyvällä tavalla. Ainakin luulisin. Oon pakannut huolellisesti ja varmistanut muutenkin että kaikki asiat on hoidettu kuntoon ennen lähtöä. Mut siltikin tuntuu että olisin unohtanut jotakin. Inhoan sitä fiilistä.

Mut tosiaan, huomenna lähtee lento puol seitsämältä illalla kohti Bulgariaa. Lento Helsingistä Burgasiin kestää 3 tuntia. Kentältä jatkan vielä 2 tuntia Albenaan. On varmasti pitkälle yö, kun pääsemme perille. Matka kentältä hotellille taittuu mun uusien kolleegoiden kanssa, kiva päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Voi huoh tätä tekstii. Mun ajatukset ei pysy nyt yhtään kasassa, seuraava päivitys tulee toivottavasti olemaan fiksumpi. Mut varmaan suakin nyt jännittäis mun kengissä?

Tässä vähän kuitenkin kuvia tältä päivältä. Tilli tykkäsi nukkua mun laukussa vaateiden päälle. Jouduin kuitenkin suojaamaan laukut pyyhkeillä, ettei olisi kaikki vaatteet karvassa. Tätä pörröä tulee ikävä<3 

 Pidin myös pienet "läksiäiset" suvun kesken. Siskoni leipoi suosikki kakkuani, jonka koristeli näyttämään vaaleanpunaiselta matkalaukulta. Sitten oli myös hiekkaranta kuppikakkuja. Ite tekaisin kinkkupiirakan, mut siitä en saanut otettua kuvaa. Oli kiva nähdä viel kaikkii ennen kuin seikkailu taas avartaa.

 Kävin vielä illalla kävelyllä, selvittämässä ajatuksia ja funtsimassa että kaikki on pakattu ja muutenkin kunnossa. Vähän kyllä harmittaa että suomen suvi menee multa taas ohi, mutta tuleehan niitä kesiä vielä monen monta.

Seuraavan postauksen teenkin sitten Bulgariasta. En tiedä vielä tuleeko meidän kotona olemaan nettiä, vai kuinka asian hoidan, mutta jotenkin postaan kuitenkin. Nyt on varmasti paras mennä nukkumaan, huomenna on pitkä päivä edessä.

BYE BYE FINLAND, HELLO BULGARIA!

Erilaisuus on rikkaus

"Niin erilaiset yhdessä ollaan
Mut mun elämässä riittää kun oot tässä
Katsoo kai toiset ristiin ja nollaan
Se ei haittaa yhtään, tuli sulattaa jään
Niin erilaiset yhdessä ollaan"

Tuli toi Robinin Erilaiset-biisi mieleen, kun aloin kirjoittaa tätä tekstiä. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo mun poikaystävästä ja millasta on elää kaukosuhteessa. Nyt sit haluaisin avaa mun ajatuksia siitä millaista on olla suhteessa toisen uskonnon edustajan kanssa.

 

Meidän suhteessa toi uskonto ei näy juuri ollenkaan, eikä hän ole uskovainen. Ainoa "isompi" juttu mitä arjessa näkyy on, ettei hän syö sianlihaa. Asia on mulle ihan ok, eikä mulla oo siihen mitään sanottavaa. Hän ei estä mua syömästä possua, jos haluan. Koraani kieltää muslimeilta alkoholin käytön, poikaystäväni ei juo, mutta se päätös ei liity mitenkään koraaniin.

 

Jotkut ihmiset luulee, että muslimit kontrolloi paljon tyttöystävänsä/vaimonsa tekemisiä. Varmasti sellaisia löytyy paljon, mutta ite ainakin olen iloinen siitä, että kukaan ei määräile mua, tai kerro mulle mitä saan pukea päälle. Tyyliini ei muutenkaan kuulu puoli alasti hilluminen, mut ei poikaystävälläni ole oikeutta määrätä mun vaatteita. Olemme tasa-arvoisia meidän suhteessa, meillä pätee samat säännöt, kun ihan suomalaisillakin pareilla. Saan tavata kavereitani, tehdä just niitä töitä, kun haluan ja matkustaa minne haluan. Enkä käänny muslimiksi ikinä, tai ala käyttämään huivia. Se on saletti!

 

Monet myös ihmettelee, miten pystyn luottamaan tähän mun turkkilaiseen poikaystävääni. Siihen voisi vain ihmetellä, että miksi en luottaisi? Eihän se kansallisuus merkitse mitään tässäkään tilanteessa. Yhtä hyvin voisin kysyä, miten voit luottaa suomalaiseen poikaystävääsi tai vaikka espanjalaiseen? Olen kyllä tietoinen niistä kaikista lomakohteiden pojista, jotka lirkuttelee tytöille lomaviikon ajan ja seuraavalla viikolla on jo uutta muijaa kierroksessa. Jos olisimme tavanneet lomaviikon aikana, en varmaan pystyisi luottamaan häneen 100%, mutta asuttuamme yhdessä kahtena kesänä, alkaa jo tuntee toisen niin hyvin, ettei epäilyksille ole enää aihetta.

 

On tosi ärsyttävää joutua aina ennakkoluulojen kohteeksi ja kuulla kysymyksiä, että onko poikaystäväni väkivaltainen tai kontrolloiva. Mun mielestä ihmisiä ei pitäisi leimata kansallisuuden tai taustojen perusteella. Ei missään maassa kaikki ihmiset ole samanlaisia. Joka maasta löytyy niitä ihania ihmisiä, niinkuin myös pahoja ihmisiä. Ei ole kivaa, kuinka hänet aina määritellään suoraan pahoihin ihmisiin jo ennen kuin edes on tavannut häntä.

 

Lähiaikoina on ollut paljon uutisissa ulkomaalaisten tekemät rikokset, murhat ja raiskaukset. En ala puolustelemaan noita tekijöitä millään tavalla, kaikki heistä on rangaistuksensa ansainnut ja ehkä joskus saadaan sellainen laki, jonka varjolla nämä rikoksen tekijät karkoitetaan maasta. Ei kuitenkaan edelleenkään pitäisi leimata kaikkia muslimeita murhaajiksi. Kyllähän niitä ihan tavallisia syntyperäisiä suomalaisiakin on ollut uutisissa viikoittain murhista ja vaikka mistä rötöksistä, mutta siltikään kaikkia suomalaisia miehiä ei leimata murhaajiksi.

 

Mielipiteitä on monia, ja tässä on minun mielipiteeni tästä aiheesta. En oleta, että ihmiset olisivat kanssani samaa mieltä. Toivon vain, että mielipidettäni kunnioitetaan, niinkuin minäkin kunnioitan heidän mielipiteitään :)

 

Loppuun vielä kisu kuva kevennykseksi :)

 

STAY FABULOUS!

Let the distance be reason to love harder

Halusin kirjoittaa tänään kaukosuhteista. Itse siis elän kaukosuhteessa poikaystäväni kanssa parasta aikaa, joten siksi aihe tuntuu erittäin läheiseltä.

 

Poikaystäväni asuu noin 3500km päässä, eli tästä voi päätellä ettei hän asu Suomessa vaan vähän kauempana. Jos Suomesta lähdetään mittaamaan se noin 3500km niin vastaan tulee monta maata sillä akselilla, mutta voin jo tähän alkuun paljastaa, että hän asuu Turkissa ja on siis turkkilainen. Monilla on paljon sanottavaa varmasti siihen, että suomalainen tyttö on parisuhteessa turkkilaisen kanssa, paljon on ennakkoluuloja ja epäilyksiä, joista olenkin jo aika paljon saanut kuulla. Täytynee kirjoittaa tästä aiheesta sit vaik ens kerralla, koska myös mulla on paljon sanottavaa aiheeseen

 

Olemme olleet yhdessä pian 2 vuotta. Tapasimme kesällä 2013 kun olin Turkissa töissä animaattorina. Siitä asti ollaankin pidetty yhtä, vaikka on niitä ylä- ja alamäkiä meidänkin suhteessa ollut. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty ja varmasti tullaan myös selviämään. Alkuun meillä oli hieman luottamus ongelmia, ei aina tiennyt mitä toinen teki tai kenen seurassa oli. Luottamus kuitenkin on kasvanut ja vahvistunut ajan myötä, enkä enää nykyään epäile koskaan, että hän tekisi jotain typerää tai salaisi multa asioita.

 

Kaikista kurjinta tietysti on, ettemme ole kokoajan yhdessä. Kaksi viimeistä kesää olen ollut töissä Turkissa, joten ongelma on hoitunut helposti. Tänä kesänä päätin kuitenkin, etten enää Turkkiin lähde töihin, joten tulee taas pidempiä välejä, kun emme tapaa. Viimeksi olimme yhdessä helmikuussa, kun kävimme lomalla Istanbulissa. Seuraavasta lomasta ei ole vielä tietoa, mutta varmasti jossain kesä-heinäkuun tienoilla se tulisi olemaan. Puhumme puhelimessa joka päivä, mutta huonon nettiyhdeyden takia videopuhelut eivät useasti onnistu. Lähettelemme myös toisillemme kuvia, ihan perus selfieitä, kuvia mitä on juuri syömässä tai vaikka vaan kuvia millainen sää on.

 

Olemme miettineet poikaystäväni kanssa tulevaisuutta ja nyt on suunnitteilla kesän ajan kerätä rahaa, jonka jälkeen anotaan hänelle viisumia tulla lomailemaan Suomeen. Haluan, että hän näkee kotini ja perheeni, sekä millaisessa maassa mä asun. Myöhemmin toivottavasti hän saa viisumin ja voi muuttaa Suomeen asumaan. Hän haluaisi kovasti alkaa opiskelemaan ravintola-alaa ja päästä töihin Suomessa. Uskon, että jos tarpeeksi tekee töitä ja oikeasti haluaa, hän voi nämä unelmansa toteuttaa, aion kannustaa häntä siinä aina.

 

 

En tunne itseäni yksinäiseksi tai että haaskaisin aikaani turhaan. Tiedän, että mulla on elämässäni ihminen, joka rakastaa mua enemmän kun mitään, hän on odottamisen arvoinen..

 

 Zemppiä kaikille muillekin kaukosuhteessa eläville! Jos se on aitoa, se on kaiken tän arvoista. Olis kiva lukee muidenkin kaukosuhteessa elävien blogia, eli jos sellaista kirjoitat, tai vaikka kaverisi, niin linkkaa osoite kommentteihin!

STAY FABULOUS and keep loving!

Kun on tullut aika lähteä

Ja ihan alkuun; en ole siis itse lähdössä nyt minnekkään ( ainakaan vielä) mutta aihe tuli mieleeni kun kävin tänään sanomassa heipat yhdelle mun parhaalle kaverille, joka lentää ens yönä Turkin lämpöön yli puoleksi vuodeksi.

Hyvästien sanominen ei ole, eikä koskaan tule olemaan helppoa. Se on aivan kauhea tunne, vaikka tietää ettei ole lähdössä vuosiksi pois mutta pois kuitenkin. Muistan vielä hyvin elävästi kun 2 vuotta sitten jätin Suomen ensimmäistä kertaa lähteäkseni töihin. Takana oli uneton yö ja hikinen aamu. Mietiskelin että olisi ollut kiva vain lähteä kaikessa hiljaisuudessa keskellä yötä ja aloittaa matka. Mutta toki perheeni halusi tulla saattamaan mua lentokentälle. Muistan niin hyvin kun automme ajoi lentokentälle, sydämmeni varmaan hakkasi tuhatta ja sataa. En tiedä kumpi tuntui pahemmalta, sanoa heippa vai lähteä kohti tuntematonta yksin. Tokan kerran kun lähdin, ajattelin että tällä kertaa se tulisi olemaan paljon helpompaa. Valehtelisin jos väittäisin että se joskus tulisi olemaan helppoa.

Sitten kun Suomi ja perhe jää taakse, tulee maahan joka tulee olemaan se uusi koti seuraavat kuukaudet ja tapaa ihmiset jotka tulee olemaan perhe pitkän aikaa. Se on perhe, jota ei itse pysty valitsemaan. Heitä tulee inhoamaan ja rakastamaan sen puolen vuoden aikana. Mutta aina lopulta tulee olemaan iloinen että he olivat osa elämää silloin. Ja kun kausi loppuu, tulee jälleen sama tilanne eteen, hyvästien aika.



 Vaikka kaikkia ihmisiä ei tulisi enään ikinä tavattua, jää hienot muistot ja kokemukset jäljelle. En vaihtais niitä ikinä mihinkään.

 Tai sitten saattaa löytää hyvänkin ystävän, jota jaksaa sitten odottaa vaikka sen puoli vuotta.

 

 No reason to stay is good reason to go

 

Ei sitä tiedä jos vaikka itsekkin lähtisin vielä takaisin opas hommiin, mut en kyl odota hyvästien sanomista, en niin yhtään. Nyt odotan vain innolla Suomen kesää :)

STAY FABULOUS!



Kevät on saapunut

Kevät on vihdoinkin saapunut. Onhan täs ollut näitä kauniita päiviä jo muutamakin, mutta aina olin varma Suomen kavalasta säästä, eli että vielä sieltä joku takatalvi saapuu meitä riemastuttamaan. Nyt on kyllä pakko sanoa, etten usko takatalven tuloon ollenkaan. Päivät on kauniita ja lämpimiä, nyt muistan miksi intoilin Suomeen paluusta ja kesän viettämisestä Suomessa pitkästä aikaa.Tosin se Suomi kesä ajatus on tässä kuitenkin vähän horjunut, mut siitä sitten enemmän myöhemmin

 

 Kävin "kesävaimoni" Sadun kanssa kävelyllä kaivarissa, kun tuntui niin hölmötä mennä jonnekkin kahvilaan istumaan kun vihdoinkin aurinko paistaa. Tuli kyllä huomattua että pitäisi tehdä tälläisiä kävely reissuja useamminkin.

 Vierailimme myös uunisaaressa, jossa kumpikaan ei ole koskaan ennen käynyt, vaikka olemme molemmat asuneet Helsingissä koko ikämme. Huomasimme että on paljon asioita ja paikkoja mitä on jäänyt kokematta ja näkemättä. Nyt pitää alkaa zemppaa näitten juttujen kaa :)

 Myös Tilli otti kaiken irti auringon paisteesta ja köllötteli sängyllä tyytyväisenä. Veikkaan että se yrittää ruskettua vatsasta, se vaan ei myönnä.

Ja tähän loppuun vielä kuva herkku kanasalaatista, jota tein meille tänään ruuaksi. nom nom

Eipä tässä kai sitten muuta. Hyvää kevättä vaan kaikille! :)

STAY FABULOUS!

Ensimmäinen kankea postaus

Olisi varmasti kohteliasta esittäytyä näin ekassa postauksessa. Mun nimi on Annina, olen 24 vuotta nuori (kieltäydyn vanhenemasta) ja asun Helsingissä. Mulla on ollut blogi aijemminkin, mutta ne aina vähän hiipui olemattomiin ja tuntui nyt tyhmältä elvyttää vanhaa blogia henkiin. Aattelin kirjoitella mun elämästä, haaveista ja ihan vaan mun ajatuksista maailmasssa tapahtuviin asioihin.

 

Tässä on lyhyesti lisää tietoa musta:

 

Ammatti: Olen valmistunut ulkomaan matkaoppaaksi, mutta lopetin juuri ne työt ja palasin suomeen

Koulutus: Kävin ammattikoulun catering-ala linjan. En oo päivääkää tehnyt näitä töitä, mut paljon hyviä muistoja jäi tosta koulusta. Lisäksi kävin Päivölän matkaopas koulun ja työllistyin sieltä Tjäreborgille ja myöhemmin vaihdoin yhdeksi kaudeksi Nazarille.

Luonne: Olen kuin vuoristorata, on ylä- ja alamäkeä. Toisinaan olen iloinen ja rempseä, sitten taas välillä hiljainen. Olen ujo kun tapaan uusia ihmisiä, mutta sitten kun se jää on murrettu, en lopeta puhumista ikinä.

Perhe: Äiti, isä ja isosisko.

Lemmikki: Omistan ihanan oranssin kissan, Tillin, joka on mun paras ystävä, vaikka onkin välillä raivostuttava. Lasken myös siskoni kissan tavallaan mun lemmikiksi. Sen nimi on Nennu ja sen turkki tuntuu ihan lampaan villalta.

Haaveeni: Hakeuduin matkaoppaaksi koska se oli haaveeni. Nyt se on toteutettu ja on aika tavoitella uusia unelmia. Haaveilen maailman ympäri matkustamisesta, tai edes vierailulla Hawajilla. Olen myös mietiskellyt oman kahvilan avaamista.

Tavoitteeni: Haluan sitten joskus perustaa perheen ja olla ammatissa jossa viihdyn. Toivon että voin matkustaa paljon ja nähdä uusia paikkoja.

Pelkoni: Pelkään pellejä. Pelkään myös että tyydyn elämässä liian vähään ja havahdun tähän kaikkeen vasta kun olen jo liian vanha tehdäkseni asioille mitään.

 

 

Tässä vielä kuva musta, niin tiedätte millainen mimmi tääl kirjoittelee.

 

Ei kai tässä enää muuta lisättävää. Hyvää kevään odotusta kaikille tuleville lukijoilleni.

STAY FABULOUS!