Ja ihan alkuun; en ole siis itse lähdössä nyt minnekkään ( ainakaan vielä) mutta aihe tuli mieleeni kun kävin tänään sanomassa heipat yhdelle mun parhaalle kaverille, joka lentää ens yönä Turkin lämpöön yli puoleksi vuodeksi.
Hyvästien sanominen ei ole, eikä koskaan tule olemaan helppoa. Se on aivan kauhea tunne, vaikka tietää ettei ole lähdössä vuosiksi pois mutta pois kuitenkin. Muistan vielä hyvin elävästi kun 2 vuotta sitten jätin Suomen ensimmäistä kertaa lähteäkseni töihin. Takana oli uneton yö ja hikinen aamu. Mietiskelin että olisi ollut kiva vain lähteä kaikessa hiljaisuudessa keskellä yötä ja aloittaa matka. Mutta toki perheeni halusi tulla saattamaan mua lentokentälle. Muistan niin hyvin kun automme ajoi lentokentälle, sydämmeni varmaan hakkasi tuhatta ja sataa. En tiedä kumpi tuntui pahemmalta, sanoa heippa vai lähteä kohti tuntematonta yksin. Tokan kerran kun lähdin, ajattelin että tällä kertaa se tulisi olemaan paljon helpompaa. Valehtelisin jos väittäisin että se joskus tulisi olemaan helppoa.
Sitten kun Suomi ja perhe jää taakse, tulee maahan joka tulee olemaan se uusi koti seuraavat kuukaudet ja tapaa ihmiset jotka tulee olemaan perhe pitkän aikaa. Se on perhe, jota ei itse pysty valitsemaan. Heitä tulee inhoamaan ja rakastamaan sen puolen vuoden aikana. Mutta aina lopulta tulee olemaan iloinen että he olivat osa elämää silloin. Ja kun kausi loppuu, tulee jälleen sama tilanne eteen, hyvästien aika.
Vaikka kaikkia ihmisiä ei tulisi enään ikinä tavattua, jää hienot muistot ja kokemukset jäljelle. En vaihtais niitä ikinä mihinkään.
Tai sitten saattaa löytää hyvänkin ystävän, jota jaksaa sitten odottaa vaikka sen puoli vuotta.
No reason to stay is good reason to go
Ei sitä tiedä jos vaikka itsekkin lähtisin vielä takaisin opas hommiin, mut en kyl odota hyvästien sanomista, en niin yhtään. Nyt odotan vain innolla Suomen kesää :)
STAY FABULOUS!
