torstai 19. maaliskuuta 2015

Tukka ongelmia

Oon tässä jo muutaman viikon ajan miettinyt että tälle reuhkalle pitäisi tehdä jotain! Ja se jotain voi olla hiustenpidennykset. Mulla on ollut monella eri systeemillä tekotukkaa mun päässä, ja nyt sitten olen miettinyt mikä olisi paras. Tällä hetkellä kotoa löytyy klipsit ja halo. Klipsit jäi mulla tosi vähälle käytölle ohuen tukkani takia. Oli tosi vaikeeta saada klipsei piiloon tai asettumaan tukevasti hentoon tukkaani. Vähän päälle vuosi sitten tilasin netistä Halo pidennyksen ja se oli puhtaasti rakkautta.
 Voin myös tähän väliin paljastaa etten ole aito blondi. Värjään mun tukkaa mahd. pitkillä aika väleillä, en halua että se menee enään yhtään huonompaan kuntoon. Ennen värjäsin hiukset kotona, äidin avustuksella, mutta se tuhosi mun tukkaa nii tehokkaasti että olen siirtynyt ammattilaisten käsiin. Tämä kuva on Turkista, siksi noin nätti rusketus (lue:punoitus)
 Tämä kuva on kesän lopulta vuonna 2013. Olin koko kesän töissä Turkissa ja heti kesän alussa laittanut micro ring pidennykset päähän ja lopulta kävikin vähän köpelösti. En ollut yhtään miettinyt pidennysten ottamista sillä oma tukkani oli siihen aikaan pitkä. Mutta sitten sain yhteistyö kampaamosta hyvän tarjouksen pidennyksiin ja sitten se oli menoa. Tukka kärsi uimisesta ja työni muista puolista niin paljon että oli lopulta vain yksi iso takku. Kesän lopussa tukkaa irrotettaessa kyyneleet virtasi ja tukka irtosi. tuloksena tälläinen outo "polkka"
 Tässä tuoreemmassa kuvassa mulla on päässä Halo pidennys. Tykkään siitä edelleen erittäin paljon, on nopea laittaa, eikä se erotu mun ohuiden hiusten läpi. Olen kuitenkin jo pidemmän aikaa halunnut pidennykset pysyvästi päähän. En yleensä tykkää feikki jutuista kuten ripsienpidennyksistä tai tekokynsistä, mut tukka on mulle vaan niin tärkeä asia ulkonäössä.
Loppukevennykseksi tässä on kuva musta 15-vuotiaana punapäänä. Pitäiskö hylkää elämä blondina ja vaihtaa taas punaiseen? :D hahhaa ihana tää teini angsti olemus täs.
 
Oli reuhka mikä vaan niin muista kuitenkin; STAY FABULOUS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti